✰ I like to bite people

'i don't wanna be rude but the way that you move puttin' me in the mood damnn..
we can do what you do because you make me wanna bite you'

Viikko hermolomaa Helsingissä. Tai voiko sitä sellaiseksikaan kutsua, sillä mun hermot oli välillä pahemmassa kunnossa kuin Savonlinnassa ollessa. Keskiviikkona olin aivan mieli maassa, sillä alustava tieto oli etten pääsisi Helsinkiin. Torstai aamuna mieli kirkastui kun istuin auton etupenkillä kuunnellen Pariisin Kevättä, matkalla kohti pääkaupunkia. Kuin joku olisi kiskonut mun suupieliä väkisin ylöspäin, sillä en voinut olla hymyilemättä. Takapenkiltä kuului musiikin läpi kummipoikani huuto 'mennää teltintiii' joka hymyilytti mua vain yhä enemmän. Joku muukin oli yhtä iloinen päästessään kyseiseen paikkaan.

Autoista näkyi vain valot kun ne ajoivat huimaa vauhtia ohitellen toinen toistaan vuoron perään. Mikä kiire kaikilla oli, kun aina on aikaa. Mun ajatukset harhaili teillä tietämättömillä. Mietin vain millainen tuleva viikko tulisi olemaan, sillä en ollut suunnitellut mitään. Menisi vain minne hetki vie.

Torstaina Helsinkiin saapuessa olin erittäin väsynyt ja nukahdin jo yhdentoista aikaan. Tosin tätä unta ei kauaa kestäny, heräsin puolen tunnin päästä ja muut olivat jo nukkumassa. Pyörin patjalla tuskissani ja mietin kuinka nyt jaksaisin herätä aamulla hyvissä ajoin. Kolmelta yöllä huomasin olevani vielläkin hereillä ja olin lähettäy monia kymmeniä tekstiviestejä ja saanut kutsun jonkinlaisiin illanistujaisiin Jakomäkeen. Lopulta mä suljin puhelimet ja jäin miettimään tulevaa. Nukahdin lopulta omiin ajatuksiin.

Perjantaina toivoin saavani nukkua ainakin kymmeneen asti, mutta turhaan. Kummipoikani metelöinti alkoi jo varmaan seitsämän aikaan aamulla ja pakotin itseni nousemaan ylös. Jo puoli yhdeksän mä olin Helsingin rautatieasemalla ja matkalla kaupan kautta Myllikään Edille. No miten ollakkaan sen matkan aikana herätin Edin kolmesti, joka sitten lopulta tuli hakemaan mut metrikseltä ja mentiin kattomaan leffaa niille. Mun oli tarkoitus lähteä Jakomäkeen Miklun mukana jo kolmen aikaan, mutta kuinka ollakkaan pääsimme liikkeelle vasta seitsämän aikaan. Kiitos siitä menee kai Leiskalle.

 Lopulta me päästiin Kontulan ja Meltsin kautta paikanpäälle ja mulla oli huono olo jo hyvissä ajoin. Suuri syy voi olla vettävahvempi ja kasapäin kermavaahtoa. Mä muistan jopa laulaneeni hyvin epävireisesti monen muun kanssa A Day to Rememberin If It Means A Lot To You biisiä ja tanssiakkin taisin. Mulla oli herkkiä hetkiä ja taisimpa siiä muutamaan otteeseen päästä parit itkutkin välissä. Hävettää hieman, mutta mulla oli tosin hyvä syy kaikkeen siihen. Bibeisä mukana oli myös pingviini joka sai nimekseen Teppo-Mauno, koska me ei Laviksen kanssa päästy yhteisymmärrykseen lapsen nimestä.
Illalla tapahtui vaikka mitä, mutta sairainta oli kun menin keittiöön ja lattia ja kaapinovet olivat yltäpäältä veressä. Kaksi henkilöä päätti painia ihan huvinvuoksi, kuten aina. Toiselta aukesi nenä ja toiselta melkein purtiin pala niskasta. Lopulta toinen pääsi leikkaukseen, koska rystyset olivat menneet päin helvettiä. Joskus kahen ja kolmen välillä mulle tuli aivan kamala olo ja soitin Edille, joka oli ihana ja tuli hakemaan mut pois ja pääsin nukkumaan. Ilta kokonaisuudessaan oli ihan mukava ja toivon että Suippo tykkäsi sen viiksistä, jotka taiteilin.


Launtaina mulla oli turhaakin turhempi olo. Mä koin itseni feidatuks. Toiset meni tupareihin ja toiset ei soittanu vaikka olis pitäny. Mä olisin tietty voinu mennä Jannen kanssa Juholle, mutta eilis illan takia pääyi vain tädille vähemmän tyytyväisenä nukkumaan. Mä heräilin yöllä monia kertoja kamaliin painajaisiin. Mun alitajunta kerto mulle, etten mä tuu näkemään erästä henkilöä. Mun piti valmitautuu siihen henkiesti, että lähden jälleen yksin kotiin. Silti tiesin, etten tuu koskaan tottumaan tähän.

Sunnuntaina mä soitin Deylle, että lähtis mu kanssa myllikään. Muutama tunti sen jälkeen mä istuin junassa ja kuuntelin ku Dey kerto jotai juttua. Samal mä mietin kui kauan siit oli kun viimeks oltii nähty. Liian kauan. Mun ajatukset harhaili jälleen kerran kaukana totellisuudesta ja siitä hetkestä. Me vaihdettiin metroon ja musta tuntu et aika meni kamalan nopeesti, siihen saakka kunnes me mentii ulos. Oli niin kylmä ja tuntu ku me oltais oltu siellä päiviä kun olin ihan jäässä. Me harhailtiin jossai myllikässä ja lopult löydettii Eetu. Sit me käveltii jonnekki toiselle puolelle myllikää ja ku me muut sebu, miklu, dey ja mä mentii bussilla metrikselle niin Eetu reippaana poikana käveli takaisin kotiin. Me mentiin itikseen ja tarkotuksena oli mennä mäkkiin syömään ja käydä jostain jäätelöä. Tietenkään mikään paikka ei ollut auki, koska sunnuntai. Ja eikun takaisin Myllikään ja mega pizaan syömään. Sieltä lähtiessä meitä tais olla enää mä, Miklu ja Leiska ja me lähettiin metsästämään joitain tyyppejä aivan väärätä paikasta. Mä oli umpijäässä ja pelkäsin koko ajan että kaadun. Välillä mä kävin rappukäytävässä lämmittelemäsä ja unelmoin siitä, kuinka ihanaa olis saada se patteri mukaan niin ei olisi kylmä. Loppujen lopuksi me löydettii kyseiset henkilöt keitä etsimme ja mentiin Miklun luo. Leiska söi mun metrilakut ja lähti tyytyväisenä kotiin. Me taas jäätiin Miklun kanssa sen luo ja juttujen laatu oli 'pehmolelut hyökkää ja nuudeli'. Tunnin välei jompi kumpi sanoi, että jospa kohta mentäisiin nukkumaan, mutta kello taisi olla vaille viisi aamulla kun me nukahdettiin. Miklu näytti mittarimadolta. Aw.


Maanantaina kelloa katsoessa ajattelin että viellä voi nukkua tunni tai pari. Luuli herääväni kolmelta, mutta katsoessani kännykän kelloa huomasin ettei Miklu ollut siirtänyt kelloaan vielä eteenpäin. Siinä sitten suuri vitutus kun huomaa, että viimeinen päivä Helsingissä ja mä nukuin sen. Mä en oikein tiennyt mitä mun pitäis tehdä. Eilinenki oli mennyt aivan suunnitelmien vastaisesti, sillä mun oli tarkotus nähdä Ediä, eikä juosta ympäri Myllikää umpijäässä. Joskus viideltä me istutiin Myllikän nutalla ja katsottiin Uteliasta Viliä.. Me syötiin lakuja ja yllätysyllätys juttujen aiheet alko olla paska-räkä-sarjaa, kun Eetu avas suunsa. Minkäs sille mahtaa. Mua vaan nauratti.

Mä olin ilonen ettei mun tarvitse olla mitää muuta, kun vaan oma itseni. Joitaki mun olemus saattaa ärsyttää, eikä kaikki aina ymmärrä mun juttuja. Mutta onneks on niitä joiden kans mulla on aina hauskaa, jotka ei menetä hermoja heti mun kanssa.

Illalla Edi vei mut steissille. Mä en oikeestaan halunnut edes nousta autosta pois, kun mä tiesin ettei me tulla näkemään moneen viikkoon. Mä en näkis ketään kavereita vähään aikaan. Mä jäin hetkeks juttelemaan ja toivoin, että se hetki olisi kestäny ikuisuuden. Mä en halunnu mennä junaan, en tädin luo, en halunnu mitää muuta ku mennä takaisin sinne mistä tultiin. Huominen aamu olis taas yht vaikea kuin aina. Mulla oli jo valmiiksi ikävä kaikkia.

Viellä puolen yön aikaan mä tuijotin lattialla mun puhelinta ja toivoin, että mun puhelin soisi, mutta turhaan. Aamulla mä heräsin ja raahaudui suoraan autoon. Automatka meni musiikkia kuunnellen ja miettien mikä meni vikaan. Joka kerta Helsinkiin tullessa on vain yksi suunnitelma.. Sinä. Kuitenkin aina joka kerta mietin samaa, missä olit, mitä teit ja miksi ei minä. Eikä tätäkään paluu matkaa auttanut yhtään Savonlinna kyltit, koska sillä hetkellä vähiten halusi palata tähän kyseisee kaupunkiin ja palata yksinäisyyteen.

Olen musta nykyään.
Mun olo on tällä hetkellä hyvinkin sekava kaikkien asioiden ollessa pääsäni yhtenä kaana ilman pienintäkää järjestystä. Mä haluaisi asioiden ratkeavan itsestään, niin säästyisin kamalalta stressiltä ja 'jos' sanan täyttämiltä lauseilta. Kuka mut voisi pelastaa? Niin, vain minä itse.

1 kommentti:

  1. Hui, jotenkin kauheen masentavaa tekstiä.
    Toikin teksti oli kyllä kokonaisuudessaan ihan kiva, mut mulle vaan tulee mun oma ajatusmaailma ja kirjoituksen tästä mieleen, vaikken uskallakaan omaa blogia mainostaa. Hieno teksti, kuitenkin kovin masentava. Ehkä tässä näkee sitten myös omat kirjoitukset toisessa valossa...

    VastaaPoista