★ Wind of change

'Anteeks tuhannesti nyt en jaksa auttaa,
mä kierrän ongelmat kaukaa.
pysyminen tolpilla on sattuman kauppaa,
mut voin laulaa jos se auttaa'

Tänään mä havahduin ensimmäisen kerran seittämän jälkeen mun kummipojan kiljumiseen ja railakkaasen aamu tohinaan. Mä olin niin väsynyt ja turtunut nähtyäni koko viime yön loppumatonta painajaista, jotta annoin äitini viedä hoidossa olleen Eetun tarhaan. Seuraavan kerran havahduin kymmeneltä soivaan herätyskelloon. Tarkoitukseni oli nousta ajoissa ylös ja kretä valmistutua kunnolla enne keskustaan menoa ja tanssitreeniä. Kumminkin oloni oli mitä oli ja mielessä kävi jo treenien väliin jättäminen ja loppu päivän viettäminen peiton alla nukkuen. Hakattuani torkkua viime hetkiin kumminkin päätin, että nyt alkaa muutos mun elämässä! Mulle kehittyi pakonomainen tarve muutoksen aikaan saamisesta ulkonäköön, käyttäytymiseen ja elämäntyyliin -kaikkeen. Mua tänä aamuna alkoi ahistaa entistä enemmän ajatus kotona sängyn pohjalla virumisesta ja mitään aikaan saamaattomuudesta.

Nyt mä todellakin teen asialle jotain. Kirjotin pitkän listan itslleni, mitä täytyy tehdä ja mihinkin mennessä. Pidän päätöksstä kiinni, sillä en kestä enää tätä joutavana olemista ja ainaista päässä pyörivää lausetta 'mitähän tekisi'. Nyt mä oikeeesti aion ottaa itteeni niskast kiinni, jos ei auta ni syön vähä suklaakeksejä. Lahjonta toimii aina.


live like this day would be the last


1 kommentti:

  1. Tuo onkin hieno idea, että tekee listan että mitä täytyy tehdä ja mihin mennessä. Voisin kokeilla itsekin kun olen vähän aikaan saamaton ihminen ollut tässä muutaman vuoden jo. -.-

    VastaaPoista