★ Music, lights and alcohol

Mä en aio enää pahoitella teille mun vähäistä kirjoittelua. Mä kirjotan tätä itsenitakia lähinnä, sillon kun siltä tuntuu. Mä en ala stressaa enää siitä, että 'apuapua blogiin täytyy kirjottaa, vaikka oo mistä kertoo'... Mä kirjotan silloin ku siltä tuntuu. Mut kumminkin viikoittain, älkää huoliko.
Mun pääsisällä pyörii niin paljon ajatuksia ja kesken jääneitä lauseita, että en oikeen oo saanu mitään ideaa mistä alottaisin. Tästäki voi tulla täysin samanlainen kun mun pään sisältö; ajatuksia ilman minkäänlaista selkoa ja katkonaisia lauseita. Pahoitteluni siitä.

Ensiks ajattelin kertoa teille mun viikonlopusta, mitä siitä nyt voin kertoa muistikuvien perusteella... Perjantaina mulla oli aivan kamala kiire juosta ympäriinsä yrittäen etsiä rahaa ja juosta bussiin. Monen tunnin aamustressin jälkeen vihdoin olin bussissa matkalla kohti Helsinkiä. Matka meni lähinnä nukkuessa, kuten aina. Silmät sanoo sopimuksen irti viimestään puolentunnin kuluessai, vaikka kuinka yrittäisi aina hereillä pysyä.
Olin Helsingis joskus kuuden aikaan ja tiesin ettei mun olis ollu järkevää kattoo pahemmin peiliin tai mennä ihmisten ilmoitte... Se että mä nukun bussissa ja pyörittelen päätäni unissani kun viimestä päivää, takaa sen että mun hiukset jotka oli aamulla just saatu hyvin on nyt täydellisesti takussa ja aivan sekasin. Mua oli vastassa Hennu, Anja ja Martin. Siinä me sitten Hennun kans lähettiin syömään D'wokkiin ja kävimme parissa kaupassa. Jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana olin nähnyt huimasti kavereita, jopa pidemmän ajan takaa. Oli mukavaa nähä hyviä kavereita pitkästä aikaa.
Illalla me lähdettiin pienellä porukalla kohti Caisaa, jossa oli Kai-fest! Siellä soitti mm. Clubkick ja Artificial Heart, joista pidin erityisen paljon ja ootan seuraavia keikkoja. Siinäillan aikana tuli otettua muutama annos vettä vahvempaa. Joillakin sitä vissiin oli tullut otettua muutama liikaa, menosta päätellen. Paikapäällä ei ollut lähelläkään kaikkia ihmisiä, ei edes puolia kavereistani joiden oli alunperin tarkoitus tulla kai-festeille. Ilta meni mukavasti, mitä nyt muutamat taulapäät jaksoivat mua kiusata tahallaan. Laurin mielestä olen söpö kun suutun... ja vitut sanon minä. Puren jos suutun.Kai-festin päättyessä puoliltaöin pääsin Markuksen luo yöksi. Olin suhteellisen väsynyt ja juttujen laatukin sen kertoi. Sääliksi käy toista kun joutui juttuja kuuntelemaan, vaikka yritti nukkua.
Lauantai aamun alotin mukavasti salkkareilla Markuksen kanssa ja sitten pitkän hiustenlaitto taistelun jälkeen astuin ovesta ulos ja kirosanojen määrää ei voi kuvailla. Ulkona tuuli kuin viimeistä päivää, joten voitte arvata olivatko hiukset enää hyvin. No tuulesta viis mun piti lähteä keskustaan, koska Hennu odotti jo mua siellä. Käytiin syömässä ja Malmilla moikkaamas Talea. Mitämitä. No illemmalla joskus seittämän aikaan oltiin kulttuuritalolla ja siinä vaiheessa olin jo sen verran pienissä oloissa, että melkein olen asioista perillä. Ensimmäisenä törmäsin taas kymmeniin tuttuihin ja kävin onneissani halailemassa jokaista vuorollaan. Vihdoi kun päästiin sisälle niin siellä taisi soittaa silloin jo Tek-One. Se oli ihan huippua kyllä kun tuntui, että kaikki siellä heilui ja pyöri ja sit vaan antoi mennä ja tanssi minkä pystyi. Se musiikki, valot ja ihmiset. Mahtava fiilis! Sit siellä soitti myös Architects, The Devil Wears Prada ja tietty Bring Me The Horizon. Koko keikka oli koko musiikin ja ihmisten kannalta ihan hyvä. Suurimman osan ajasta olin Markuksen ja Hennun kanssa, Martinkin siinä taisi jonkun verran pyöriä.

Keikkafiilis noin muuten mulla oli aika kadoksissa, sillä viikonloppu ei kuitenkaan ollut mennyt niinkuin oli suunniteltu. Suuri syy miksi ylipäätään Helsinkiin menin oli eräs henkilö, joka ei kipeänä olon takia voinut tulla keikalle tai nähdä mua koko viikonloppuna. Osa keikasta meni siis pahan olon ulos vuodattamiseen itkiessä jossai tuolilla yksin. Ei se mua häirinnyt yhtään, tosin joku pikkuemo siinä ohimennen kommentoi, että 'varmaa itkee ku ei saa Oliverilta!' ........... Joo, aivan niin. Mun iltaa vaikeutt viellä huimasti se, että puheaika oli loppu ja sain olla koko ajan etsimässä puhelinta josta vastata henkilön viesteihin tai josta soittaa hänelle. Joskus pikkuasiat vaan voi tehdä olon niin huonoks, ettei mitään rajaa. Tosin tämä ei ollut mulle aivan pikkujuttu.

Sunnuntaina heräsin Hennun tuttujen luota ja tiesin, että ei ainakaa pitti ollut jäänyt väliin edellis iltana. Toinen madonna oli revennyt sisäpuolelta lähes tulkoon kokonaan, vasenpuoli naamaa turvoksissa ja kosketusarka, jalat, kädet ja maha täynnä mustelmia jaaivan tajuttoman kipeät. Naamasta ja kaulasta löytyi verta, sillä joku nimeltämainitsematon ääliö pyyhki Roopen naamasta tulleen veren minun naamaan. Kiitos siitä, oikein mukava yllätys. Sunnuntai aamu oli yllätyksiä täynnä. Löysin laukustani puhelimeni akkulaturin, jonka olin siin vihdoin saanut takaisin! Rintsikoista löytyi kolikoita ja kärsinyt keikkalippu.Ja viimeisenä yllätyksenä me lähdettiin ajamaan melkein heti herättyämi tietty heräsin viimeisenä kohti Mikkeliä ja autossa huomasin kuinka hajalla olin henkisesti.
Tuijotin lähes koko automatkan ikkunasta katsellen ohi meneviä autoja ja maisemia, tuntien suurta kaipuuta henkilön luo, jonka näkemästä oli jo kauan. Olisin vain tahtonut ottaa hänet mukaan ja juosta kauas pois tästä kaikesta. Halusin vain olla hetken kahdestaan ajattelematta turhia, istua sylikkäin ja tuntea toisen läheisyys. Näin mielessäni selkeästi kuinka onnellinen olin. Kuinka yksi henkilö saa tehtyä minut niin onnelliseksi. Vaik läsnäolo saa minut palamaan elämähalusta ja saa minut uskomaan rakkauteen. Auton kaarrettua parkkipaikalle Mikkeliin, heräsin taas karuun ja kylmään totuuteen... Olin yksin, ilman ihmistä johon en ylettänyt. Silmistäni huomasi, kuinka sen tajuaminen satutti ja tulee satuttamaan vielä kauan.

Mun viikonloppu venyi taas odotettua pidemmäksi. Hennun luona ollessa katselimme lähinnä Supernaturalin viidettä kautta ja juttelimme normaaliin tapaan asioista vakavasti ja mietimme mitä elämältä haluamme ja plaaplaaplaa. Mä en oikeastaan edes tiedä mitä tahdon... Paitsi että kouluun en tahdo. Maanantaina olin ahkera ja olin Hennun mukana koulussa, yhdeksännellä luokalla. Opettajien naamat hieman levisi kun kerroin etten ole pahemmin kahdevuoden aikana opiskeluissa edennyt. Kouluista, etenkin peruskouluista olen sitä mieltä, että turhanpäivästä paskaa. Ei ole mun juttu herätä aamulla ja olla kahdeksalta jossai tuolilla istumassa ja kuuntelemassa kuinka Hitler kasvatti viiksiään. Ei vain yksinkertaisesti kiinnosta, enkä tarvitse sellaista tietoa ammattiin jhoon haluan ja aion pyrkiä. Ja koulusta puheenollen, kouluruoka on aivan kamalan näköistä ja maistuu entistä kamalemmalle.
Tiistaina nukui hieman pidempään ja heräsin joskus kahden aikoihin. Aloin panikoida millä bussilla pääse kotiin ja joudunko kävelemään 6 kilometriä bussiasemalta kotiin, mutta onneksi paikallisbussit kulki viellä ja säästyin jäätävän kylmältä kävelyreissulta. On suhteellisen mukavaa olla taas kotona, tosin pikkuveljen hirttolupa olisi mahtava joskus, ainakin tänään se olisi ollut tarpeen.
Huomenna pääsen näköjään ostelemaan muutamia uusia paitoja, jotka tuleevatkin tarpeeseen just nyt. Tosin mä ihmettelen että miksi mulle tuli 60€ lahjakortti VeroModaan, jossa lukee 'Hyvää joulua!' eikä minkäänlaista lähettäjää tai mitään muutakaan. No ei se minua häiritse, uudet vaatteet kelpaa aina!

Mun ajatus katkesi aivan täysin. Ajatukset pomppivat asiasta toiseen, ilman minkäänlaista järjestystä tai loppua. Ajatukset vaan tulevat ja menevät. Tuntuu että mun pienen pienet aivot olisi tulessa.Etenkin nyt kun kuvittelen kuinka voisin nylkeä meidän talojen pihoihin lumia traktorilla auraamaan palkatun miehen. Se ei tee työtään kunnolla ja se rumisee ja kolisee, kun kello on aamulla vasta vaille kaheksan ja muut yrittävöt käydä nukkumaan! Joo tiedän, unirytmikohdillaan. Pikkubroidikin lähti jo kouluun, joten voisin mennä nukkumaan hetkeksi ennen keskustaan  lähtöä. Mun tuurilla en herää ennen kuutta, joka meinaa sitä etten kerkeä kauppoihin, mutta toivon että herään herätyskelloon....
P.S. yksin nukkuminen ei ole kivaa. Tahtoo taas jonkun viereen nukkumaan.
P.P.S. Kirjoitan kirjakielellä tyhmästi, jotta muutama ulkomaalainen kaveri voisi lukea blogia ja saisi sen käännettyä ruotsiksi tai englnniksi edes _jollakin tavalla_ ymmärtääkseen edes hieman. Mutta tunnetusti googlen kääntäjä toimii niin vallan hyvin. Ja minun täytyisi opetlla kirjoittamaan kirjakielllä paremmin. Mutta kun tämä on perseestä, mutta Vincentin ja Robertin takia.

2 kommenttia:

  1. wautsi! Hurjalta kuulostaa tuo viikonloppus.
    Voi apua rupesi itseäänki melkee tässä itkettää ku kuvailit ikävääs.
    Tykkään tosi paljon lukea sun blogiis!
    Tosi paljon voimia sinne päin ja koita palautua taas normaaliin arkeen. :-)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: voi kiitos, mukava kuulla että blogia tykätään lukea! :) ja joo viikonloppu oli vähä taas mitä oli :D ja yritetään, normi arki ei oo mun juttu :'D

    VastaaPoista